TEHY
”Tavoitamme jäsenet tasapuolisesti ja reaaliajassa”
Suomen suurimman sote-alan ammattijärjestön Tehyn rekisterit on keskitetty Kilta-järjestelmään. Niiden ympärille ovat rakentuneet koko järjestön digitaaliset palvelut ja toiminnanohjaus.
Työpaikan menettäminen on aina kriisitilanne. Kun ammattiliiton jäsen joutuu tähän ikävään tilanteeseen, on tärkeää saada apua omasta liitosta ammattitaidolla ja viipymättä.
Tehyn jäsenelle yhteydenotto liittoon on tehty mahdollisimman helpoksi. Hän voi ilmoittaa työsuhteessaan ja yhteystiedoissaan tapahtuvat muutokset jäsenpalveluportaalissa.
Koska hänen kaikki tietonsa ovat yhden kirjautumisen takana, välittyy tieto samalla kertaa niin työttömyyskassaan kuin jäsenrekisteriin. Samalla hänet vapautetaan jäsenmaksusta ilman erillistä ilmoitusta.
Tehy on ottanut viime vuosina isoja harppauksia automaation hyödyntämiseksi jäsenten palvelemisessa.
– Tulevaisuudessa emme tarvitse käsittelijää rutiininomaiseen tallennustyöhön. Tämä ominaisuus meillä on jo osittain käytössä, sillä esimerkiksi työpaikan vaihdos voidaan tallentaa ilman käsittelijää. Jäsenet tarvitsevat edelleen paljon henkilökohtaista palvelua ja ohjausta eri tilanteissa, ja näin siihen saadaan vapautettua henkilötyövoimaa, jäsenpalvelupäällikkö Heikki Saldén kertoo.
Postin määrä minimiin
Tehyn Kilta-järjestelmä jatkaa kehittymistään edelleen. Uusin osio on jäsenten asiointipalvelu, jonka kautta jäsen voi olla yhteydessä jäsen- ja edunvalvontapalveluihin yhdellä kirjautumisella.
– Sinne on rakennettu kaikki, mitä jäsenille on sähköisesti tarjolla: jäsenkalenterien tilaus, työsuhde- ja koulutusilmoitukset, vakuutustodistuksien tulostaminen, yrittäjien todistukset kilpailutukseen – ja laajenee vielä lisää. Haluamme toimia jäsenen toiveiden mukaisesti, jotta hänelle ei lähetetä enempää postia kuin mitä on välttämätöntä.
Heikki Saldén kertoo, että nykyään jo valtaosa kirjeenvaihdosta jäsenten kanssa käydään jäsenten asiointipalvelussa suojatun yhteyden kautta, mikä on erityisen tärkeää arkaluontoisten asioiden käsittelyssä. Kiltan kautta tehty yhteydenotto myös tavoittaa Tehyllä oikean henkilön ja dokumentoituu asian hoitamiseksi myös jatkossa.
Tehokkuutta ay-toimintaan
Tehy on yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista, ja Kiltaa käyttää useita tuhansia ihmisiä järjestön eri tasoilla. Kokonaisjäsenmäärä on 160 000 henkilöä, jotka kuuluvat 210 ammattiosastoon. Työpaikkojen luottamusmiehiä on yli 1000.
Vaikka kokonaisuus on valtava, on käyttö tehty loppukäyttäjälle helpoksi.
– Käyttäjien määrään nähden Kilta on palvellut erinomaisesti. Se on varsin helppokäyttöinen, joten sen saa otettua uusille toimijoille pienellä koulutuksella käyttöön, Heikki kiittelee.
Työpaikoilla luottamusmiehet näkevät edustamiensa jäsenten tiedot ja saavat tiedotettua heille päivänpolttavista asioista tasapuolisesti.
Paikallisille ammattiosastoille hyödyt ovat moninaisia. Kilta-järjestelmässä he voivat hoitaa yhdistystoimintaa ja tapahtumia, tiedotusta ja tilastointia. Kauas on tultu ajasta, jolloin paikallistasolle jouduttiin toimittamaan tulostettuja liittymislomakkeita ja jäsenlistoja.
– Nykyään liitto voi tavoittaa jäsenensä monin tavoin kuten sähköpostilla, tekstiviestillä tai mobiilisovelluksen push-viestillä. Tämä näkyy ay-toiminnan tehostumisena esimerkiksi siten, että jäsenet ovat aiempaa tietoisempia liitossa tapahtuvista asioista, mikä on erityisen tärkeää esimerkiksi neuvottelukierrosten alla tai lakkovaroitusten aikaan, Heikki Saldén kuvailee.
Profiloinnin avulla myös tapahtumia voidaan markkinoida tietylle kohderyhmälle.
Vaalien vaivattomuus
Tehyläiset ovat siirtymässä sähköiseen aikakauteen myös äänestämisessä. Luottamusmiesvalintoja voidaan vaalityökalun avulla tehdä työpaikoilla vaivattomasti. Myös ammattiosastot voivat hallinnoida äänestyksiä.
Kilta-mobiilisovellus on otettu Tehyn jäsenistössä avoimesti vastaan.
– Tekemämme kyselyn mukaan 70 prosenttia jäsenistä haluaa mobiilijäsenkortin perinteisen jäsenkortin sijaan. Se kertoo tästä ajasta: lompakkoon ei enää haluta lisää muovilätkiä vaan helposti käytettäviä tuotteita ja toiminnallisuuksia, jotka tarjoavat enemmän kuin pelkkä kortti.
Vastikään mobiilikortti yhdistettiin kyselytyökaluun, joka mahdollistaa tehyläisen mielipiteen muodostamisen viikottain vaihtuvista kysymyksistä.
Tehyn Kilta
ASIAKASTARINA
Lue, kuinka tapahtumienhallintamoduuli palvelee Nuorisoseurat ry:tä
Tutustu myös muihin asiakastarinoihimme
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry
”Hyvä jäsenkokemus on liiton elinehto”
”Meille tärkeintä oli kumppanin sitoutuminen”
Taksiliitto