METSÄSTÄJÄLIITTO
”Kilta mukautuu liiton tarpeisiin”
Metsästäjäliiton jäsenseuroilleen tarjoama nettijäsenrekisteri vaihtui kokonaan uuteen Kilta-rekisteriin, joka on entistä helppokäyttöisempi ja monipuolisempi.
Metsästäjäliiton jäsenseuroilleen tarjoama nettijäsenrekisteri vaihtui vuoden 2020 maaliskuussa. Kehätiedon Kilta-rekisterin käyttöönoton myötä jäsenrekisteri nykyaikaistuu ja sen palvelut monipuolistuvat.
Metsästäjäliitolla on ollut aikaisemmin käytössä kaksikin eri järjestelmää jäsentiedon hallintaan. Vuonna 2019 aloitettiin uuden järjestelmän etsiminen, koska silloin käytössä ollut järjestelmä ei enää vastannut liiton tarpeita eikä kehittynyt niiden mukaisesti.
– Aloimme etsiä kumppania, jolla on halu ja kyky kehittää järjestelmää meidän tarpeidemme mukaan ja myös oma-aloitteisesti, Jari Ruohotie Metsästäjäliitosta kertoo.
– Kilta tarjosi toiminnallisuuksiltaan monipuolisimman ja räätälöitävissä olevan kokonaisuuden. Myös Kehätiedon referensseillä oli vaikutus valintaamme, kuten myös se, että yrityksellä on pitkä kokemus jäsenrekistereiden kehittämisestä, korkein luottoluokitus ja porukkaa kehittämässä järjestelmää.
Metsästäjäliitto on Suomen suurin vapaaehtoisuuteen perustuva metsästäjien etujärjestö, johon kuuluu yli 2 700 metsästysseuraa ja niiden 160 000 jäsentä, jotka toimivat 16 piirissä.
Jäsenrekisterin on voitava hallita suurta määrää henkilötietoja, oltava kolmiportaiseen organisaatiorakenteeseen soveltuva ja myös helppokäyttöinen, koska osa käyttäjäkunnasta on iäkästä.
Helppokäyttöisempi ja monipuolisempi
Vaihdon myötä Metsästäjäliiton jäsenrekisterin käyttölogiikkaan tulee isoja parannuksia. Muutoksen keskeisenä tavoitteena on ollut saada jäsenrekisteri käytettävyydeltään helpoksi ja selkeäksi. Lisäksi monia nykyisenkin jäsenrekisterin tarjoamista palveluista parannetaan.
– Järjestelmän pitää olla looginen ja käyttäjäystävällinen. Sen on oltava juuri Metsästysseurojen tarpeisiin luotu työkalu. Emme halunneet rekisteriin ylimääräisiä osia, jotka eivät kosketa meitä ja vain sotkevat asioita. Halusimme nykyaikaisen ja monipuolisen rekisterin, jossa on perusasiat kunnossa: varma toimivuus ja suorituskyky, Ruohotie sanoo.
Yksittäiselle jäsenelle avataan oma asiointipalvelu, josta jäsen voi itse muuttaa helposti osoitetietojansa, lukea Jahti-lehden verkkoversiota ja maksaa jäsenrekisterin kautta tehtyjä laskuja.
Keskitettyyn jäsenmaksulaskutukseen muutoksia
Metsästäjäliitto on tarjonnut useamman vuoden ajan seuroille mahdollisuuden liittyä keskitettyyn jäsenmaksulaskutukseen. Seuran jäsenmaksujen laskutusta helpottava palvelu on ollut hyvin suosittu.
Jäsenseura pystyy edelleen luomaan jäsenmaksulaskunsa helposti uuden jäsenrekisterin kautta. Palvelun käyttöön tulee pieniä muutoksia, jotka muun muassa selkeyttävät Metsästysseurojen kirjanpitoa.
Laskujen yhteyteen voidaan myös lisätä tiedotteita, ja ne toimitetaan jäsenille joko sähköpostilla tai kirjepostina.
Koulutuksia ja ohjeita
Metsästäjäliitto on tiedottanut jäsenistölle jäsenrekisterijärjestelmän muutoksesta hyvissä ajoin muun muassa jäsenlehdessään ja nettisivuillaan.
Uuden nettijäsenrekisterin käyttökoulutuksia järjestetään useissa Metsästäjäliiton piireissä eri puolilla Suomea. Lisäksi järjestetään myös useita webinaari- eli verkkokoulutuksia. Metsästäjäliiton sivuille tulee kattava ohjeistus rekisterin käytöstä.
Seuroille muutos ei aiheuta suuria lisätöitä. Laskutustietoja lukuun ottamatta kaikki vanhassa rekisterissä oleva tieto tullaan siirtämään uuteen järjestelmään automaattisesti.
Metsästäjäliiton Kilta
Haluaisitko tutustua paremmin Kiltaan?
Täytä lomake, niin otan sinuun yhteyttä.
Tutustu myös muihin asiakastarinoihimme
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry
”Hyvä jäsenkokemus on liiton elinehto”
”Meille tärkeintä oli kumppanin sitoutuminen”
SUOMEN KISSALIITTO RY